Saksalais-Suomalainen Kauppakamari logo

Ringmetall ostaa suomalaisen Hutekin

  • News

Münchenissä toimiva Ringmetall SE ilmoitti ostavansa suomalaisen bag-in-box-järjestelmiä valmistavan Hutek Oy:n koko osakekannan vuoden 2025 alussa. Nastolassa sijaitseva Hutek Oy on erikoistunut pääasiassa meijerituotteiden bag-in-box -pakkausratkaisujen valmistukseen ja markkinointiin.

Ringmetall ostaa suomalaisen Hutekin

”Hutekin oston myötä olemme ottaneet tärkeän askeleen laajentuaksemme houkutteleville markkinoille Pohjois-Euroopassa bag-in-box -järjestelmien alueella. Kokeneen tiimimme avulla haluamme jatkaa kasvua Skandinaviassa ja samalla hyötyä yhtiön asiantuntemuksesta koko konsernissa", sanoo Ringmetall SE:n toimitusjohtaja Christoph Petri. 

 

Hutek perustettiin vuonna 1988 ja se on erikoistunut ekologisten bag-in-box -pakkausratkaisujen tuotantoon ja markkinointiin. Laadukkaiden, ensisijaisesti maitotuotteiden pakkausratkaisujen lisäksi Hutekin tuotevalikoimaan kuuluu myös Novocold-juoma-automaattien jakelu sekä bag-in-box-pakkausten Technibag-täyttökoneiden myynti Skandinaviassa.

 

Noin 15 työntekijän yrityksen liikevaihto oli viime tilikaudella noin 4 miljoonaa euroa.

 

Ringmetall on johtava kansainvälinen teollisuuspakkausten erikoistoimittaja. Yritys valmistaa turvallisia sulkujärjestelmiä ja sisävuorauksia teollisuustynnyreille kemian-, lääke- ja elintarviketeollisuudelle. Ringmetall tarjoaa myös innovatiivisia pakkausratkaisuja juomateollisuudelle.

 

Münchenissä sijaitsevan pääkonttorin lisäksi konsernilla on maailmanlaajuiset tuotanto- ja myyntitoimistot Saksassa, Suomessa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Hollannissa, Puolassa, Espanjassa, Turkissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 2023 Ringmetall-konsernin liikevaihto oli 181,6 miljoonaa euroa ja se työllisti 867 henkilöä.

Luokissa

Lue viimeisimmät uutiset

Katso kaikki uutiset
  • Partnerschaft Technische Hochschule Lübeck (THL) und XAMK Uutiset

    Xamk ja TH Lübeck solmivat yhteistyösopimuksen

    Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) ja saksalainen Technische Hochschule (TH) Lübeck ovat sopineet virallisesta yhteistyöstä.

  • Villeroy & Boch Fahnen Uutiset

    Villeroy & Boch myy Gustavsberg- ja Vatette-brändit suomalaiselle Oras Groupille

    Saksalainen keramiikkavalmistaja Villeroy & Boch ja suomalainen vesikalustevalmistaja Oras Group ovat sopineet, että Oras Group ostaa Gustavsberg- ja Vatette-brändien Pohjois-Euroopan liiketoiminnot.

Etsitkö jotain muuta?

Täältä löydät meidän tapahtumamme

Siirry Info Hubiin