Saksalais-Suomalainen Kauppakamari logo

Jäsenkokouksessa muutoksia hallitukseen ja valtuuskuntaan

  • News

Sääntömääräinen jäsenkokous pidettiin osana vuosittaista kevätfoorumiamme. 7. toukokuuta 2025 jäsenet hyväksyivät useita muutoksia – näihin sisältyivät muun muassa uuden puheenjohtajan ja uusien valtuuskunnan jäsenten vaalit.

Geschäftsführer und Vorstandsmitglieder der AHK Finnland
AHK Finnland

Jäsenkokouksessa johtokunnan jäsen Dirk Hofmann (DAIN Studios) valittiin Kauppakamarin uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Alexander Bargumin (Algol Oy) kaksivuotinen toimikausi päättyi sääntömääräisesti, mutta hän jatkaa Kauppakamarin hallituksessa. Hän on ollut mukana Kauppakamarin toiminnassa myös ennen puheenjohtajakauttaan, sillä hän on ollut hallituksen jäsen vuodesta 2019 ja sitä ennen valtuuskunnan jäsen vuosina 2013–2019. Kiitämme häntä hänen merkittävästä panoksestaan puheenjohtajana! Iloksemme saimme kuulla, että hän haluaa edelleen olla mukana toiminnassamme, sillä hän ilmoitti jäsenkokouksessa aikovansa edelleen edistää Kauppakamarin toimintaa. 

 

Uuden puheenjohtajan Dirk Hofmannin tavoin myös Maija Westerlund (DSV, aiemmin DB Schenker) valittiin vuoden 2024 jäsenkokouksessa kahden vuoden toimikaudelle hallituksen jäseneksi. Muut hallituksen jäsenet – Alexander Bargum (Algol Oy), Michael Hanf (VTT), Kari Hietanen (Wärtsilä Corporation), Andreas Ostrowicki (BGS Beta-Gamma-Service GmbH & Co. KG), Lauri Sipponen (Repolar Pharmaceuticals Oy), Christiane Temminghoff (Bayer Nordics) ja Markus Weinbrenner (IHK Offenbach am Main) – valittiin uudelleen jatkokaudelle. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa Lauri Sipponen valittiin hallituksen varapuheenjohtajaksi. 

 

Muutokset valtuuskunnassa 

Myös valtuuskunnassa tehtiin henkilöstömuutoksia ja uudelleenvalintoja. Uusina jäseninä valtuuskuntaan valittiin Essimari Kairisto (useiden yhtiöiden hallituksen jäsen, mm. Fortum, Neste, Tennet, Huhtamäki, Freudenberg ja IVECO) sekä Antonino Gomes de Sá (BMW). 

 

Valtuuskuntaan uudelleen valittiin seuraavat henkilöt: Marcus Honkanen (Nordic Minds), Sami Pyykönen (LIDL), Jens Schmidt (Aalto-yliopisto), Hans-Christoph Stadel (MCF Corporate Finance), Ville Valtonen (Minna Learn) ja Christoph Vitzthum (Fazer Group). Sääntöjen mukaan valtuuskunnan jäsenet on valittava uudelleen kahden vuoden toimikauden jälkeen. 

 

Valtuuskunnan puheenjohtajana on toiminut syksystä 2024 lähtien Sebastian Jürgens (Lübecker Hafen-Gesellschaft), joka otti tehtävän vastaan Philip Aminoffilta (Veho Oy). Philip Aminoff ei asettunut enää ehdolle valtuuskuntaan. Hän on toiminut vuodesta 2011 ensin valtuuskunnan ja vuosina 2014–2022 Kauppakamarin hallituksen jäsenenä, joista vuosina 2020–2022 hallituksen puheenjohtajana. Viime vuosien aikana hän myös loi uuden valtuuskunnan puheenjohtajan roolin. Kiitämme Philip Aminoffia yli vuosikymmenen kestäneestä aktiivisesta osallistumisesta toimielimiemme toimintaan sekä hyvin aktiivisesta panoksesta Saksan ja Suomen välisen kaupan edistämiseksi. 

Luokissa

Lue viimeisimmät uutiset

Katso kaikki uutiset
  • green trees from above with recycling sign
    Uutiset

    Kiertotalous vauhdittaa siirtymää kohti kestävämpää ja resurssiviisaampaa taloutta

    WWF Saksan kiertotalousasiantuntija Kai Schwehm korostaa, että kiertotalous on keskeinen vipu raaka aineiden kulutuksen vähentämiseksi. Se tarjoaa ratkaisuja aikamme keskeisiin haasteisiin ja mahdollistaa arvokkaiden materiaalien tehokkaamman hyödyntämisen sivuvirroista. Keskustelimme hänen kanssaan kiertotalouden roolista kestävän talousmallin rakentamisessa.

  • Kuva vetyputkesta
    Uutiset

    LEHDISTÖTIEDOTE: Suomi ja Saksa allekirjoittivat yhteisen julistuksen vety-yhteistyöstä

    Helsinki/Pariisi, 18.2.2026 | Suomi ja Saksa allekirjoittivat Pariisissa IEA-kokouksen yhteydessä yhteisen aiejulistuksen vedyn infrastruktuuria, vetyteknologian kehittämistä ja vetyalan investointeja koskevasta jatkoyhteistyöstä. Julistuksen allekirjoittivat 18.2. Suomen puolesta ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala ja Saksan puolelta talous- ja energiaministeri Katherina Reiche.

  • Kansikuva Whitepaper Vety
    Uutiset

    Vetytalous Euroopassa: edellytykset laajalle yhteiskunnalliselle hyväksynnälle

    Saksalais-suomalaisen työpajan keskeiset tulokset

Etsitkö jotain muuta?

Täältä löydät meidän tapahtumamme

Siirry Info Hubiin