Saksalais-Suomalainen Kauppakamari logo

Energiequelle suunnittelee vihreän vedyn tuotantolaitosta Ouluun

  • News

Saksalainen uusiutuvan energian yhtiö Energiequelle on saanut Oulun kaupungilta suunnitteluvarauksen vihreän vedyn tuotantolaitoksen ja tankkausaseman rakentamista varten.

Oulu Green Hydrogen Park concept picture
Energiequelle

Oulu Green Hydrogen Park -hankkeen tavoitteena on aloittaa laitoksen ensimmäinen vaihe vuoteen 2028 mennessä. Hankkeen investoinnin suuruus on alkuvaiheessa kymmenissä miljoonissa, myöhemmissä vaiheissa kyse on selkeästi isommista investoinneista, suuruusluokaltaan satojen miljoonien eurojen investoinneista. Hanke on osa Oulun ja Suomen vetytalouden kehittämistä, ja sen mahdollistama alue kattaa jopa 800 hehtaaria. 

 

"Suomi on ollut usean vuoden ajan yksi Euroopan edullisimmista energia-alueista. Ja nykyään 95 % Suomen sähköntuotannosta on jo päästötöntä", sanoo Energiequelle Finland Oy:n toimitusjohtaja Nils Borstelmann. "Edullinen ja puhdas energia on markkinaehtoisen vedyn tuotannon edellytys, sillä vedyllä ja sen johdannaisilla on korkea energiantarve. Laajan maa-alueensa ansiosta Suomella on myös hyvät mahdollisuudet lisätä nopeasti ja merkittävästi uusiutuvan energian, kuten tuuli- ja aurinkovoiman, tuotantoa Euroopan sähköistyksen edetessä." 

 

Suomi ja Saksa ovat täydellisiä kumppaneita energia-alalla. ”Saksan kansallinen vetystrategia kaavailee vedyn ja vetyjohdannaisten kansalliseksi kysynnäksi 95-130 TWh vuoteen 2030 mennessä, josta noin 50-70 % (45-90 TWh) on tuotava maahan”, laskee Energiequelle Finlandin uuden liiketoiminnan kehitysjohtaja Karl Schultheis. 

 

Lehdistötiedotteen mukaan ensimmäisessä vaiheessa rakennettaisiin 5 megawatin elektrolyysilaitos ja tankkausasema erityisesti raskaalle liikenteelle. Seuraavassa vaiheessa tuotantokapasiteettia kasvatettaisiin 10–50 MW:lla ja vedyn vienti aloitettaisiin myös muualle. Kolmannessa vaiheessa tuotantoa kasvatettaisiin edelleen 100–500 MW:n lisäkapasiteetilla. Toisen ja kolmannen vaiheen lopullinen suuruus riippuu markkinatilanteesta ja Pyyryväiseen saatavasta infrastruktuurista. Vaiheet valmistuisivat vuosien 2028 ja 2033 välillä. 

 

 

Luokissa

Lue viimeisimmät uutiset

Katso kaikki uutiset
  • Partnerschaft Technische Hochschule Lübeck (THL) und XAMK Uutiset

    Xamk ja TH Lübeck solmivat yhteistyösopimuksen

    Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) ja saksalainen Technische Hochschule (TH) Lübeck ovat sopineet virallisesta yhteistyöstä.

  • Villeroy & Boch Fahnen Uutiset

    Villeroy & Boch myy Gustavsberg- ja Vatette-brändit suomalaiselle Oras Groupille

    Saksalainen keramiikkavalmistaja Villeroy & Boch ja suomalainen vesikalustevalmistaja Oras Group ovat sopineet, että Oras Group ostaa Gustavsberg- ja Vatette-brändien Pohjois-Euroopan liiketoiminnot.

Etsitkö jotain muuta?

Täältä löydät meidän tapahtumamme

Siirry Info Hubiin